Historiaa

MENNEITÄ - Pieni pala historiaa

Jyväskylän Työväen Teatteri on perustettu 7. marraskuuta 1910. Toimintansa alussa se käytti nimeä Jyväskylän Työväenyhdistyksen Näytelmäseura. Alkuaikojen näytelmät olivat yhteiskuntapainotteisia. Koska ihmiset eivät tulleet maaseudulta teatterin takia kaupunkiin, oli teatterin lähdettävä kiertueelle. Vilkkaimpana aikana jopa 40% näytäntöjen kokonaismäärästä oli vierailuja ympäri Keski-Suomea.

Nimi muutettiin Jyväskylän Työväen Näyttämöksi 1915. Aluksi järjestettiin teatteri-iltamia, joissa näytäntöjen jälkeen pidettiin tansseja. Sen avulla saatiin houkuteltua enemmän katsojia. 1920 -luvun alussa tansseista tuli harkinnanvaraisia.

Alvar Aallon suunnittelema teatteritalo valmistui 1925. Teatterin muuttoa varjostivat taloudelliset vaikeudet. 30-luku oli itsenäistymisen aikaa. Teatteri irtaantui Työväenyhdistyksen alaisuudesta, sillä ilman poliittista leimaa sen oli helpompi hakea avustuksia kulttuurille.

Sodan aikana teatterisalia tarvittiin majoitukseen ja miehiä rintamalle. Naiset pitivät teatterin hengissä kiertämällä reserviläiskeskuksissa ja sotasairaaloissa lauluohjelmistolla.

1943 teatterin nimi muutettiin Jyväskylän Työväen Teatteriksi.

Teatteri täytti 50 vuotta 7.11.1960. Sen kunniaksi järjestettiin suuret juhlat, jotka olivat merkittävä tapahtuma myös valtakunnallisesti. Teatterilla oli kuitenkin taloudellisia vaikeuksia. Kaupungin avustukset olivat pysyneet jo kolme vuotta samalla tasolla. Ainoaksi ratkaisuksi tilanteeseen nähtiin kaupunginteatterin perustaminen. Vastakkaisiakin mielipiteitä esitettiin.

Keskisuomalaisen yleisönosastossa “eräs veronmaksaja” epäili, että Työväenyhdistys harrastaa vuokrakiskontaa ja tulee korottamaan vuokria entisestään teatterin muututtua kaupunginteatteriksi. Elokuussa -61 Teatteri siirrettiin varoineen ja velkoineen Jyväskylän Teatteri Oy:lle. Myös koko henkilöstö siirtyi uuden teatterin palvelukseen. Vanhan Työväen Teatterin viimeinen ensi-ilta nähtiin 27. huhtikuuta 1961.

Työväenyhdistys järjesti tansseja 60-luvulla. Myös Teatterin Kannatusyhdistys oli mukana tässä toiminnassa. Koko 60- ja 70-lukujen ajan puhuttiin myös työväenteatteritoiminnan uudestaan aloittamisesta.

Kaupungilta anottiin avustusta Ainolan kesäteatterin kunnostamista varten 1978. Samoihin aikoihin myös Työväenyhdistyksen teatterikerho elvytti näyttämötoimintansa. Yhdistyksen poliittisen leiman katsottiin kuitenkin olevan haitaksi kulttuuritoiminnalle ja 1980 teatterikerholaiset liittyivät Jyväskylän Työväen Teatterin jäseniksi.

Ainolan kesäteatteri valmistui 1981. Teatterilaisten innostuksesta kertoo se, että ensimmäisenä kesänä siellä nähtiin kaksikin ensi-iltaa.